Olen voinut huonosti pienestä asti kenellekkään siitä sen enempää kertoen. Ei edes silloiselle psykalle, ei kellekkään. Tai no, kerran kerroin ja sillonkin tämä sukulainen jakoi kyseisen tiedon äitini kanssa. Voi sitä sotaa mikä siitäkin syttyi kun en kertonut suoraan hänelle vaan hän kuuli asiasta toisaalta... Meni se viimeinenkin luottamus omaan sukuun.

Nooh, meillä on riidelty oikeasti joka käänteessä, niitä päiviä kun joku ei viisihenkisessä perheessä vedä hernettä nenään on harvassa. Etenkin kun kyseessä oli minä tai äiti. Nykyään jaksan jo ajoittain hörähdellä ja tuhahtaa hymyssäsuin meidän sotatantereiden tapahtumiin, vaikka tottakai, isojakin asioita on tapeltu.

Nykyään ollaan ilmeisesti molemmat aikuisia, niin minä kuin äitinikin koska se iankaikkinen torailu on jäänyt mielestäni täysin taka-alalle ja osataan keskustella asioista ilman että ääni korottuu tai yritetään papattaa toistemme puheen päälle ylimalkaisesti.

Viimeksi ollaan kinattu joskus muistaakseni 2011, silloinkin puhelimessa. Oli silloin kyllä toddella lähellä etten olisi heittänyt puhelinta seinään. Asuin tuolloin silloisen puolisoni kanssa ja hän muutenkin pelkäsi minua (olin tuolloin todella vakavassa sairauden tilassa.

_____

Taidan ihan laittaa tähän nyt semmoisia asioita joita muistan, ensin negatiivisia ja sitten hyviä muistoja elämän varrelta. Tahdon ajatella positiiviset muistikuvat myöhemmin koska on mukavampi kun ei jää sitten aivot vatvomaan negatiivisia asioita, aivan kaikkeen liittyviä. Sekalaisessa aikajärjestyksessä tottakai, eli MUISTOT EIVÄT OLE AIKAJÄRJESTYKSESSÄ!!!

 

*huonompia muistoja*

- Kun sain tietää ja ymmärsin mitä on ahdistus (täysi-ikäisenä, sitä kuitenkaan en muista missä asiaa käsiteltiin ja milloin), tuli mieleeni muisto. Istun päiväkoti-ikäisenä lattialla ulkohaalarin päällä ja tuijotan vain eteeni.  Vatsanpohjassa tuntui kuin olisi jotenkin erilainen jännittynyt olo. Tunne ei ollut "perhosia vatsassa"-tunne vaan jotain muuta joka tuntui pelottavalta. Tätä muistoa on melkoisen vaikea unohtaa, koska kärsin ahdistuksesta nykyään joka ikinen päivä jonkin tasoisena.

- Ensimmäisen harhanäkyni muistan nähneeni melko nuorena. Sen muistan, että olin korkeintaan ala-asteikäinen, ellei jopa 1- tai 2 luokkalainen. Lapsuudenkodissa vessa oli heti yläkerran rappukäytävssä, joten matka ei ollut kuin makuuhuoneen perältä rappukäytävään ja heti on vessan ovi käden ulottuvilla. Oli aivan säkkipimeää. Heräsin pissahätään ja tepastelin hiljaa vessaan. Takaisin tullessani näin, kuinka makuuhuoneen vanha kolmiruutuinen (vierekkäin olivat) ikkuna nosti "suupielet ylös" ja ikkunaruutujen virneen ylle ilmestyi pyöreät, suuret silmät. Muistan että menin aivan paniikkiin ja juoksin mahdollisimman hiljaa ja mahdollisimman äkkiä sydän kurkussa takaisin omaan sänkyyn.

- Olen aika nuoresta asti yksin lapsuudenkodissa ollessani kulkenut sisätiloissa selkä seinää vasten, muutenkin sydän kurkussa ja peloissani. Varmistin monta kertaa että onhan kuistin ovi lukossa mutten saanut rauhaa itselleni vaan pelkotila jatkui vuosia aina yksin ollessa. Näitä pelkoja minulla on nykyään harvemmin. Onneksi.

- Tämä on saman tyyppinen tunnemuisto kuin edeltävä muisto. Lapsuudenkodissani alimmaisessa kerroksessa oli kylpyhuone. Sinne meneminen ei ollut niin paha juttu, mutta alimmasta kerroksesta ylös tuleminen olikin asia erikseen. Kodinhoitohuoneen ovi auki, varovasti suoraan pienen käytävän toiselle puolelle ja käytävään valot päälle. takaisin kodinhoitohuoneen ovelle, valot pois, ovi kiinni ja helvetillistä vauhtia raput ylös, alakerran ovi äkkiä auki, käytävän valot pois ja ovi kiinni. Tottakai se mietitytti joka kerta että uskallanko mennä alinpaan kerrokseen koska tiedän sen kauhun tunteen kun sieltä pitäis tulla takaisin ylöspäin. Mutta selvisin kauhuni kanssa kuitenkin vaikka se mietityttää edelleen.

- Muistan äitini käyttäneen melkoisen paljon fyysistä ja henkistä kuritusta (nykyään kai yleisesti puhutaan perheväkivallasta). Muistan tilanteen, jossa on kauniisti äitini riidan aikana sanoi että laskenko itse housut vai laskeeko hän. Tuo hetki oli jäätävän kauhun ja paniikin täyttämä. Housujen laskettua pyysi kumartamaan ja sitten lävähti. Tuntui helvetin nöyryyttävältä joutua tuollaisen tilanteeseen. Edelleen nousee samat tunteet pintaan kun muistaa sen hetken. Tulen asian kanssa nykyään kyllä toimeen ja hallitsen sen pelontunteen, mutta tuskin tulen koskaan täysin antamaan tätä anteeksi hänelle.

- Ala-asteella ollessani kyselin että saisinko pitää syntymäpäiväni aikoihin olevassa diskossa synttärit.  teki hienon kakun, poksutteli ison läjän poppareita ja en muista kyllä kunnolal mitä kaikkea siellä oli ruokalan pöydällä. Kuitenkin jotkut rasavillit alkoivat heittelemään poppareita joka paikkaan, tuntui pahalta kun kukaan ei näyttänyt nauttivan synttäriherkuistani vaan homma meni aika kurjaksi. Varmasti oli myös äitillä paha mieli kun tuli hakemaan minua ja jäljellä olevia tarjoiluja kotiin. Valtavasta kakusta oli otettu todella vähän ja nekin popparit mitä kulhosta oli hävinnyt lötyivät suurin osa lattialta. Muistellessani tulee itsellenikin paha mieli, jo pelkästään äitini vaivannäön vuoksi. 

- Muistan huutaneeni riidan keskellä keittiössä äidilleni että haluan tappaa hänet. Äitini otti viereiseltä leikkuulaudalta leipäpuukon, laittoi sen mun käteen ja sanoi, tai jopa yllytti iskemään sen puukon häneen. Puukko tippui käsistäni lattialle ja rmähdin polvilleni lattialle, itkin aivan kamalasti. Jos olisin ollut silloin yhtä ylmä ja rauhallnen raivostuneena kuin mitä olen nykyään (nykyään tosin en raivostu juuri koskaan mutta tiedän kyllä luonteeni) niin äitini olisi ollut joko teholla tai kuollut. Olen kiitollinen silloiselle luonteelleni joka ei antanut tehdä äitille pahaa.

- Musiikin kuuntelu ei ollut juurikaan sallittua. Salaa huudatin mieleistäni musiikkia kun kukaan muu ei ollut kotona. Kun muu perhe oli kotosalla, musiikinkuunteluni oli semmoisella "juuri ja juuri kuulee" - voluumilla. Se oli raastavaa ja raskasta kun ei saanut kuunnella mikä oli OMASTA MIELESTÄ hyvää musiikkia. Jos kuuntelin musiikkia yhtään sillä voluumilla että mitään kuului oman makuuhuoneen ulkopuolelle niin minulle huudettiin että pitää laittaa paska musiikki pois. Kyllä lapsena sai Smurffia ym. lapsille tarkoitettua kuunnella, mutta kun vartuin, alkoi minua kiinnostamaan enemmän nämä "nuorisomusiikit". Musiikkimaailmaani rantautui RDN, PikkuG, Neljä Ruusua, Ismo Alanko, Michael Jackson jnejne. Etenkin jos isäni kuuli että soittimessani tuli M. Jacksonia, se kuuluisa "LAITA SE PASKA PIENEMMÄLLE" kajahti heti. Yleensä sopiva voluumitaso oli siellä "ei kuule edes korva kiinni mankan kaiuttimessa" ja turhautuneena suljin koko mankan. Olkoon perkele.

- Se tunne, kun tyttö tykkää enemmän tytöistä.... Siitä asiasta ei vaan voinut yksinkertaisesti puhua kenellekkään. En muista varmaksi, olisinko jo ala-asteikäisenä miettinyt että mikäs se semmoinen tunne on, mutta yläasteikäisenä minulla oli jo selkeänä mielessä että tykkään sekä pojista että tytöistä.

- Joskus yläasteikäisenä silloinen kaverini tuli kylään ja sillä reissulla väkisin änkesi minuun kiinni kuin takiainen, en päässyt irti ja sitten tämä tyyppi pussasi VÄKISIN vaikka yritin vastustella ja päästä irti. Semmoinen jätti aika isot arvet sieluun. Myöhemmin sain selville että tämä kyseinen poika oli kimpassa lukiolaistytön kanssa. Itseäni ahdisti se, etten tiennyt mitä tilanteessa olisi pitänyt tehdä. Tämä silloinen kaverini änkesi kaikin keinoin elämääni. Pyysin muistaakseni kolmea muuta kaveriani meille kylään, halusin viettää syntymäpäivääni. Tämä kyseinen poika sitten sanoi että hänkin tulee meille silloin. Pelkäsin, en uskaltanut kieltää häntä tulemasta, pelkäsin. Äitini oli laittanut minulle ihanat synttärit, oli pitsaa, oli namia, oli limua ja kaikkea. Tämän pojan läsnäolo vain tuntui pilaavan minun synttäritunnelmani.

- Olen aina viihtynyt enemmän sisätiloissa kuin ulkona. Murjotin melkein aina kun jouduin polkemaan kouluun melkein 10km ja koulupäivän päätyttyä tietysti myös takaisin. Kesällä hyvällä ilmalla olisin viihtynyt ennemmin sisätiloissa viileässä kuin ulkona paahtavassa kuumuudessa. Ja ne jokavuotiset jossain kesän aikana olleet puutyöt. Onni on leivinuuni ja puuhella. Not. Inhosin yli kaiken kaikkea pihahommia, mielummin olisin iskenyt perseeni johonkin ja möllöttänyt vain. Sekin vähän tietysti pisti harmittamaan kun syksyn ja kevään puolella sitä loskaa, paskaa, viimaa, vettä, kuraa...... Kaikki vaatteet aivan läpimärät kun sisälle meni. Sillon ei jo ihan tuon kurakelejenkin takia tuo ulkoilu oikein innostanut. Talvella se ei kyllä kiinnostanut tuo ulkoilu yhtään sen enempää. Lunta tulee, on saatanan kylmä, valoisan aika on helvetin lyhyt, pimeellä yhtä tuskaa olla pihalla kun ei näe mitään jne. Onneksi asun nyt "keskellä ei mitään" omakotitalossa koiran kanssa. Ulos se on mentävä vaikka keli ois mikä. Pihahommat on tehtävä, huvitti tai ei. Kotityöt on tehtävä jos haluaa ettei paikat näytä kun "pommin jäljiltä".

- Olin pienenä yöpissaaja. Minulle hommattiin hälytyspatja jolla koitettiin saada asiaa kuriin. Sitä en muista, vähenikö yöpissailu mutta empä minä tuosta vahinkopissailusta ole eroon päässyt. Muistan ala-asteella päivän päätyttyä käyneeni vessassa, puin ulkovaatteet (taisi olla kaiken lisäksi talvi) ja lähdin kävelemään kotiin. En päässyt edes koulun alueelta pois kun yhtäkkiä vain pissasin alleni. En vielä tänä päivänäkään ymmärrä miten se oli mahdollista, olinhan juuri ennen kotiinlähtöä käynyt pissalla. Yläasteikäisenä taisin käydä ihan tutkimuksissa asian tiimoilta ja syy oli "yliaktiivinen rakko". Se siitä sitten, edelleen minulle on mysteeri se, mitä kropassani välillä tapahtuu.

 

*parempia muistoja*

- Muistan käyneeni iskän kanssa Lapissa kalareissulla. Paljon kyllä mielestäni vietin hänen kanssaan aikaa vesien äärellä. Koko kalamuisteloiden läpikäynnistä muistan saaneeni yhden kalan (hurraa!!) Sekin oli semmoinen "yhden ihmisen aterian" kokoinen taimen, muistaakseni. Mutta siis hyvä muisto, todella!

- Lapuudenkodissa olevia valokuvia olen nähnyt siitä, että aikas pienenä olen vissiin ruotsinlaivalla ollut. Muistelisin että eräässäkin laivassa oli pallomeri, jossa oli hiukan isompi metallinen liukumäki ja painoraja taisi olla 100kg.

- Olen käynyt koko perheen voimin kaksi kertaa lomalla ihan lentokoneella matkaten. Sama kohde, eri hotelli. Kerran oli iskä töissä ja me tytöt lähdettiin lentäen ulkomaille.

- Muistan kun äiti oli jossain työjututuissa ja iskä oli meidän tyttöjen kanssa kotosalla. Iskä sanoi muina miehinä että pitää pakata uikkarit, pyyhkeet ja vaihtovaatteet reppuihin ja sitten mars autoon. Olin itse ainakin ihan hämilläni...... Vasta kun näin kohteen että jestas, mehän tultiin kylpylään. Yö kylpylässä, ja paljon altaassa lillumista. Tykkäsin.

- Äitin kanssa harrastettiin yhdessä laulamista ja käytiin sunnuntaisin jumpassa. Muistan myös yhden kerran lähteneeni juoksulenkille hänen kanssaan. Käytiin katsomassa onko "iso tie" vielä tallessa, eli suuntaansa matkaa kertyi joku 2km. Yläasteella se oli se pakollinen juoksutesti vissiin kaksi kertaa kolmen vuoden aikana, kaikkien piti juosta 1.5km. Ensimmäisellä kerralla kävelin suuren osan, aika oli yli 12min, mutta seuraavaa koulun juoksutestiä varten tosiaan juoksin äitin kanssa lenkkejä. Niiden hiekkatiellä heitettyjen lenkkejen ansiosta juoksin alle 9min aikaan tuon samaisen 1.5km.

_____

Tämän enempää en nyt enää pysty muistelemaan, se olisi seuraavaksi uni tulossa. Toivon sulle lukijani hyviä unia. Kiitos tietysti jos jaksoit tämän järkyttävän pitkän artikkelin lukemaan.