Lunta oli tullut viime yön aikana useampi sentti. Upeaa! Koirakin oli hämillään, joko taas oli tullut lisää pehmeää höttöä maan pinnalle ja sitten...FIUUUUU, koira häviää hankeen nauttimaan lumesta. Itse pääsin emännän elementtiini - Kolaamaan pihaa. Jes, upea keli kaikin puolin, juuri sopiva ulkotöihin ja koiran juosta hangessa, jälleen kuten aina - Kuin päätön kana.

Pitäisi rakennella puulaatikko leivinuunipuille. Myös hyllykkö pitäisi jostain keksiä ensi keväällä / kevääksi mahdollisille käärmeenpoikasille. Olisi TODELLA upeaa, mikäli poikasia ensi kevääksi saataisi. Olisi hienoa päästä kasvattamaan elämäni toinen viljakäärmepoikue. Ensimmäisellä kerralla viljiskasvatukseni onnistui niin hyvin, että haaveilin vuosia toisestakin ja ehkä useammastakin poikueesta, ja nyt kun nykyinen mieheni on näyttänyt harkintojensa jälkeen vihreää valoa ajatukselle, niin päästään keväällä sitten toivottavasti itse asiaan! Hyraa, hyraa!!

__________

Eilen soitti psykiatrian lääkärikin ja kertoi mietteensä mielialoistani. Epäilee hoitajan ja minun mietintöjen pohjalta kirjoitetun kertomuksen mukaan vahvasti sekamuotoista jaksoa. Pienet ärsykkeet tuovat ylivirtaa ja alavireisyyttä, joten lääkenostojakin tehdään pikkuhiljaa.

Tänään olen voinut suhteellisen hyvin. Onneksi. Tietysti ihmisten turhat syytökset vaivaavat minua, olen aina ollut semmoinen, että otan itseeni aivan kaiken pahan. Hyviä asioita ei edes juuri elämässäni tapahdu.

Onni on tietysti, tämä minun läheisteni piiri ja muutama kaveri mutta todellisia ystäviä on hurjan harvassa, olen sen huomannut. Ja nykyään en edes halua oikeita ystäviä, semmoisia aitoja - Olen huomannut, että jos antaudun täysin jollekin ystävälle tai ennemminkin "ystävälle", joudun hylätyksi hyvinkin pian oman itseni ja persoonani vuoksi tai aivan järkyttävän ihmeellisten asioiden tiimoilta. Tämän vuoksi elän mielummin aitojen KAVEREIDEN kanssa enkä päästä ketään liian lähelle elämässäni.

Puolisoni onkin ainoa vanhempieni ja koirani lisäksi, joka saa tuntea ja tutkailla sielunelämääni. Puolisoltakin tosin piilotan hyvin paljon asioita koska pelkään niin paljon, että jos sanoisin kaikesta, miltä missäkin sekunnissa-minuutissa-tunnissa tuntuu, hän jättäisi minut pian yksin. Mieleni ailahtelee niin HURJASTI, etten itsekään pysy aina sen perässä, sekös minuakin rassaa.

__________

Aloitin tuossa taannoin virkkaamaan simpukkahuivia. Ah sitä terapiamuotoa, parasta heti lemmikkien jälkeen!

Simpukkahuivin ohjeen opin melko nopeasti onneksi, ei tarttennut montaa kertaa ohjetta lukea läpi ja pitkään pähkäillä kuvioita joita ohjeessa oli piirretty.

Nyt simpukkahuivi edistyy siis hyvin, mutta ongelmani on niinkin omituinen kuin "Kenelle sen antaisin". Eli tämä on vähän tällainen sinivalkosävyinen mysteerihuivi. Jospa olisin sen eräälle kaverilleni antanut, mutta käyttääkö ja tykkääkö hän sellaisesta hartiahuivista? Mene ja tiedä, äitini sen kyllä taitaa saada, vaikka lempivärinsä ei olekaan sininen...

 

____________________

 

Saatan sitten tässä blogiteksteissä "jauhaa" samoja asioita useaankin kertaan, se johtuu varmaan täysin siitä, että muistini on todella huono. Myös toinen syy sille on se, että joskus psykalla käydessäni entinen hoitajani sanoi "joitain, muun muassa vaikeita asioita on jauhettava niin kauan, että ne menettävät merkityksensä ja vain häviävät ajatuksista".

Tässä siis taasen tämän päivän pätkä elämästäni ja elämästämme. Hyvää illanjatkoa siis lukijani!