sunnuntai, 15. lokakuu 2017

*

Kauhistus miten kauan edellisestä kirjoittelustani on, huh... Tähän aikaan kun vihdoin koneella maltan hetken keskittyä johonkin muuhunkin kun päättömään selailuun vähän sieltä ja vätän tuolta niin kirjoittelen kuulumisia.

Viime kuun lopussa mentiin naimisiin. Otettiin kotona isolle kirkolle lähtiessä esteettömyystodistus mukaan, että jos vaikka samalla reissulla käytäis maistraatissa. Soittelin ja sain parin tunnin päähän sitten meille vihkimisajan. Kaksi todistajaa otettiin paikan päältä. Semmoset 2-5min vihkijä höpötti (mulla meni aivan ohi kun olin niin jännittynyt), nimet alle ja toimitus valmis.

_____

Masennusjaksoa ollut. Itkuisuutta, tuntui (ja vähän tuntuu edelleen) että torppa sortuu niskaan. Aiemmin viikolla jo toivoinkin sitä torpan romahdusta. Nyt kuitenkin kaikki lähestulkoon ok, pärjään.

_____

Otin parisen päivää sitten yhteyttä netin kautta erääseen koirakasvattajaan. Keskusteltiin jonkin aikaa kirjoitellen viestejä mutta aika nopeasti todettiin että soitellaan. Kyselin että "voinko soittaa hetken päästä". Hän kerkesi jutulle ja minä sitten soitin tottakai kun sanoin niin tekeväni. Juteltiin piiiiiiiitkän aikaa luurissa ja juteltiin kaikenlaista, koirista ja sivumennen muustakin.

Keskustelin asiasta jonkun aikaa mieheni kanssa, josko meille muutaisi häneltä pentu. Ja jonkun ajan kuluttua keskustelu sai loppunsa, tuloksena se että kysyttiin meidän 1.5v nelitassujärjestelmältä tahtoisko hän pikkuveljen ja sitten mietittiin jo pennulle nimeä..

Varausmaksu maksettu ja nyt enää tarttis jaksaa odottaa sitä H-hetkeä että koiran hakeminen on ajankohtaista.

_____

Huomenna kiireinen päivä sikäli, että psykapolilta tulee tyyppiä tänne kotikäynnille, pitää ennen heidän saapumista saada koti kuntoon ettei nyt ihan läävältä näytä...

_____

Tälläinen aika pikainen tilannekatsaus tai mikä tämä kirjoitelma nyt ikinä olisikaan. Tekis mieli vaan jaaritella ummet ja lammet, mutta Muumipappaa lainaten: "Eikä, nyt tunnen kutsumusta vaaka-asentoon"

perjantai, 22. syyskuu 2017

Elämä yllätyksiä täynnä.

Olen nyt monta päivää ollut kirjoittamassa tänne, vaan kun AINA tullut jotain muuta tekemistä kesken tekstin ja homma jäänyt sen siliän tien.

_____

Katselin eilen tästä koneelta tuohon pihalle (jälleen kerran kesken tänne kirjoittelun) ja näin tuossa kuistilla ruohonleikkurin. Sain yhtäkkiä maailman parhaan idean: Päätin että laitan takin päälle ja saappaat jalkaan ja painun pihalle LEIKKAAMAAN NURMIKKOA!! Aloitin takapihalta, laulelin ja tanssin musiikin tahidissa, ja siellä kun alkoi homma olla lopussaan niin innostuin, huristelin sitten koko pihan nurmet kerralla. En ole varmaan ikinä edes viikossa hikoillut niin paljon kuin eilen sen ruohonleikkurin kanssa, KAIKKI vaatteet oli hiestä märkiä. Huh. Mutta kyllä oli IHANA tunne ja meinasi ihan herkistyä kun sai sanoa lähellä seisoskelevalle puolisolle että "tiedätkös mitä...", tönäistä ruohonleikkuria kauemmas (sammuu kun päästää irti) ja kirkua "JES!! MÄ TEIN SEN!!". Olen itsestäni niin helvetin ylpeä että tein loppuun asti urakan jonka päätinkin tehdä. Hyvä minä!

Toivotaan, että tuo ruohonleikkuu olisi ollut ensimmäinen askel itsekuriin ja sitkeyteen saada aloittamani asiat alusta loppuun asti.

_____

Käytiin tänään pyörähtämässä autohuollossa, kaupassa ja hammaslääkärissä. Soittelin siis herättyäni hammashoitolalle että suu sattuu ja kutisee aivan sietämättömästi. Vaikka päivystysajat oli kaikki täynnä, sain kuitenkin ajan lääkärille. Tämä meidän hammashoitolan lääkäri konsultoi hammaskirurgia (kävin alkuviikosta poistattamassa viimeisen viisurini) ja tämä kirurgi sanoi että alaviisurit on pirullisia mutta tuo kipu ja sietämätönkin kutina johtuu paranemisprosessista. Buranaa ja Panodiiliä (eikun siis Panadolia) naamaan 3x päivässä niin pitäisi kyllä alkaa auttamaan.

_____

Päivällä kun tultiin siinä ennen kolmea vissiin kotiin niin täyttelin itselleni kaksi sämpylää ja keittelin sumpit seuraksi. Tein tuossa ehkä pari tuntia sitten meille iltaruuaksi kanarisottoa, mies söi parikin annosta ja itse ajattelin vasta tuossa ehkä reipas puolisen tuntia sitten että otan annoksen. Tuossahan tuo ruoka-annos möllöttää lautasella koneen vieressä mutta ei jostain syystä tee yhtään mieli syödä. Ei kai nyt TAAS ala se ongelma, etten syö kun kerran pari päivässä kun ei vaan yksinkertaisesti mene alas. Huoh... Tosin hedelmät on koukuttavia, niitä söisi vaikka pitkin päivää jos vain malttaisi keskittyä syömään ylipäätään yhtään mitään, mutta kunnon ruoka ei sitten alas tunnu menevänkään.

_____

Tulipa mieleen, että nuorena olin jo aika koiraihminen. Haaveilin tulevani eläinlääkäriksi, tai vaikkapa perustavani koirahoitolan. Myös koirakennelistä olen haaveillut ja se haave taitaakin olla ainoa, joka on jäänyt haaveista mieleen päällimmäiseksi. Olen hypoteettisesti mieheni kanssa jutellut kenneltilojen rakennuksesta ja tontin tuunaamisesta sellaiseksi, jotta mahdollisesti useamman koiran pitäminen olisi mahdollista.

Tosin, itse en ainakaan HETI ole koko ajan ns. "työkuntoinen" että jaksaisin täysipäiväisesti hoitaa monen koiran tarpeet. Lähtökohtaisesti kuitenkin perusasia on se, että kunto pitää olla niin hyvä, että pystyy tarjoamaan koirille VAIN parasta alusta alkaen. Tällä hetkellä puitteet riittäisi hyvin kyllä kahteen koiraan, mutta en sitten tiedä kuinka riittäisi sitten useampaan. Enitenhän ajatusta jarruttaa se, että emme ole Roope Ankka ja Kroisos Pennonen.

*(Onhan meillä "kohta" ne häätkin tulossa, joita varten on sormusostokset ym. asiat ajankohtaisia. Sormuksetkin on HURJAN kalliita, mies kun ei halua meille mitään hopeista "rihkamaa" vaan kun kerran elämässä naimisiin mennään niin hän haluaa satsata vihkisormuksiin).

Olen joskus 6 vuotta sitten suunnitellut poikueita hiirille, mutta silloin kirjanpito sun muut omat paperihommat koituivat minulle liian vaikeaksi asiaksi pitää ajan tasalla. Nykyään kuitenkin suunnittelen paljon huolellisemmin asioita, usein jopa todella pitkään ja teen jopa monta erilaista suunnitelmaa, jotta saisin varmemmin suunnitelmani toimimaan. Toivoisin tietysti, että jospa muutaman vuoden sisään saisin suunniteltua asian niin pitkälle, moneen kertaan ja suomeksi sanottuna helvetin hyvin, että saisin sen jopa toteutettua. Toivon tottakai että niin käy, että saan suunnitelmani toteutettua. Yhdessä mieheni kanssa suunnitellen, yhdessä hänen kanssaan toteuttaen.

_____

Mutta nyt touhuamaan kaikenlaista.

torstai, 14. syyskuu 2017

*jälleen kerran otsikoton tekstipätkä*

Tänään tuli postia... Maistraatista... Naimalupa myönnetty. Jeeee!! Päästään oikeasti suunnittelemaan ne meidän häät kunnolla kun tiedetään nyt kuitenkin että neljän kuukauden sisällä voidaan valita ihan mikä vaan päivä, ihan minne vain, ihan mihin kellonaikaan tahansa.

_____

Selannut tänään varmaan monta tuntia lemmikkipalstoja, siis myynti-ilmoituksia. Ystävälleni kun sanoin asiasta, hän suoraan kertoi mielipiteensä toisen koiran ottamisen suhteen. Ja niin sanoi kyllä miehenikin. Tottahan he puhuvat, jos hankittaisi meille toinen koira tai neljäs käärme lisää, jäisikö meille itsellemme enää varaa elää...? Mutta saa haaveita olla....saahan?

Jo tällä meidän kultaisella sukannoutajalla odottavat PEVISA-tutkimukset viimeistään ensi keväänä. Tarkoitus oli että vien samalla lonkka- ja kyynärkuviin ja rokotutan pojan samalla, mutta hommat meni "hiukan" uusiksi. Ei haittaa, meillä on kuitenkin tässä ensi keäälle asti aikaa kuvauttaa, kasvattaja lupasi ilmoitella silmäpelauksen joukkotarkistuksista mutta saas taas nähdä.........

_____

Tällainen lyhyttäkin lyhyempi mietiskelyhetki. Taidan pyytää tuota ukkelia laittamaan rasvaa tuohon mun selkään ja sitten painun kyllä unille. Toivotan maailmalle nyt kyllä hyvää yötä ja kauniita unia, barbeja ja junia ja pääsiismunia.

maanantai, 11. syyskuu 2017

Ota muffinssi........

Tänään oli psykapolipäivä.

Puheenaiheena oli tänään pääasiassa ahdistus, sen hallinta, varotoimet ja muu siihen liittyvä. Päällä pidän ystävän lähettämää mukavuuspaitaa (maailman paras ajatus ikinä!) joka vähentää pahaa oloa ja ahdistusta.

Asetin itselleni tämän päivän ajalla tehtävän. Ensimmäisenä psykapolilta päästyäni täräytin mieheni kanssa Tokmannille etsimään mulle "voima-/suojelusesinettä.". Eli toisin sanoen tavoitteena löytää esine jota voi kantaa mukana missä vain ja joka antais voimaa jaksaa huonoina hetkinä ja jonka kanssa saisi selätettyä ahdistuksen ja muut pahat ajatukset. En löytänyt sopivaa valmiina, joten päätin että minäpä teen sellaisen itse itselleni. Vielä en ole aloittanut mutta tässä joku päivä pitää ottaa asiaksi tehdä semmoinen mitä suunnittelin.

_____

Väsäsin eilen kakkupohjan. Ihan peruspohjan, tällä kertaa en tehnyt kuivakakkutaikinaa niinkuin edellisees kakkuuni, vaan siis ihan tavan sokerikakkupohjan. Leikkasin ihan vain yksinkertaisesti kahdeksi kerrokseksi ja laitoin väliin pihlajanmarjahyytelöä ja Fazerin pihlaja-karkkeja. Tein myös sokerimassasta koristeita valmiiksi odottamaan.

Tänään sitten tein kakun loppuun. Tein keltaisesta ja vihreästä sokerimassasta (joka oli muuten helvetin vaikea työstää niiden ylipehmeän rakenteen takia) "avaruusmaisen", kakun halkaisijan kokoisen "kiekon" jonka nostin sitten tottakai kakun päälle. Kakku kaappiin ja sitten alkaa se mielikuvitusta vaativa osuus: Koristeiden sumpliminen!

Lakumatto ohusiksi nauhoiksi ja jotenkin myös pieni kerä tottakai piti myös taiteilla vaikka lakumatto hajoaakin tosi helposti kun on nauhoina. Sitten oli vuorossa eilen massasta valmiiksi tekemäni virkkuukoukku ja muutama nappi. Väsäsin vielä koukun, lankakerän ja nappejen lisäksi massasta parsinneulan. Laitoin lakulangan menemään ympäri kakun pintaa ja tottakai neulansilmästä myös.

On muuten aika hieno ajatellen, etten ollut aiemmin ikinä käsitellyt edes sokerimassaa. Käsityökakku kerrassaan....

_____

Haukotuttaapa paljon tänään Se voipi johtua tästä säästä ihan hyvin. Jatkuvasti sateista ja jos ei niin on ainakin pilvistä. Tänään tosin aurinkokin pilkahti jonkun aikaa mutta muutempa on ollutkin pilvistä. Saas nähdä alkaako vielä satamaankin... Eilisen ja viimeyön aikana oli sademittarin mukaan tullut vettä joku yli 50mm, eihän se todellakaan mikään iso määrä ole verrattuna näihin maankolkkiin joissa tulee sitä saavista kaatamalla niin paljon ja niin kauan että kauppaan saa mennä uimalla kävelyn sijasta.

_____

Kaippa se on alettava jotain tekemään. Autotallin seinän maalaus on kesken, päiväpeiton virkkaus on kesken, ulkohommia ois tällä tontilla varmaan miljoona, värittääkkin tietysti vois, ristikkolehtiä on monta ja mitä kaikkea vielä.

_____

Selailin tuossa ihan järkyttävän mrän musiikkia spotifyssa listoilleni, huh, hukun biiseihin. Toisaalta, oma kupla  ja omat lempparibiisit on parempi mieli.

Nyt kuitenkin täytyy viedä koira tarpeilleen. Tulisikohan tuolta telkkarista tänään mitään mielenkiintoista.......?

perjantai, 8. syyskuu 2017

Hauki metsässä - Pekka kivellä

Kirjoitin tuossa jo aiemmin pätkän tekstiä, mutta tietokone kun sanoo sopimuksensa irti hetkellisesti niin eipä siinä voi mitään muuta kuin vain kirjoittaa uudelleen...

_____

Toissapäivänä (asiaa melkosen pitkään mietittyäni ja sumplittuani) nappasin luurin kouraan ja otin yhteyttä tatuointiliikkeeseen ja kyselin josko taiteilija tahtois suunnitella minun kanssa peitetarran yläselkään. Sovittiin että laittelen kuvan hänelle peitettävästä, pienessä hypomaniassa ja seitinohuessa hutikassa otetusta töherryksestä ja sumplitaan sitten yhdessä mitä toivoisin peitekuvalta.

Laiteltiin kuvia ja juteltiin toiveeista, itse olin ajatellut tosi tosi vahvaväristä kuvaa, mutta kun taiteilija kertoi, että alle jäävä töherrys on tosi vaalea ja helppo peittää, oli päätös itselle helpotus. Päädyttiin syksyiseen oksaan. Hän kyseli möyhemmin iltasella, josko pääsisin heti seuraavana päivänä (eilen) peruutusajalle tulemaan. Sanoin että kyllä pääsen.

Mieskin kysyi ennen nukkumaanmenoani eikö minua yhtään jännitä ja sanoin ettei jännitä. Jotenkin ajattelin et no se on ihan "pala kakkua".

Aamulla siinä sitten suihkussakäynnit ja koiran ulkoilutukset sun muut "virallisuudet" ja matka kohti tarrakauppaa alkoi. Edes matkalla ei alkanut jännittämään, vähän tietysti mietin että mitähän siitäkin reissusta tulee...

Saatiin auto parkkiin sitten isolla kirkolla ja sattui tulemaan taiteilijalta viesti, josko pääsisinkin aiemmin tulemaan. Kerroin että olemme ihan vieressä, korkeintaan parin korttelin päässä ja voisin tulla paikalle vaikka heti. Takaisin tuli viesti "20min ja voidaan aloittaa". Sitten se jännitys alkoi vähän hiipiä kun askelet kävi kohti liikettä.

Hetki sumplittiin tarraa vielä yhdessä että mitä sinne ihoon nakutellaan ja sitten ei muuta kun hän otti kynä käteen ja piirteli vapaalla kädellä suunnitelmaa selkään. Mies otti suunnitelmasta kuvan ja näytti, olin tyytyväinen. Koneet hyrisemään ja sitten iski se pieni jännitys, ehkä jopa vähän paniikki kun ei muista YHTÄÄN miltä tuntuu olla tatuoitavana. Seuraavan noin 45minuuttia sain kirjaimellisesti tuta nahoissani kuinka viiltävältä se homma tuntuukaan. Jonkin aikaa pystyin siinä hengittelemään ja pöljänä pidin sitten silmiä osan ajasta kiinni, ei olisi pitänyt. Availin toki silmät välillä mutta se armas kerta kun tajuaa silmät avatessa että veri pakenee päästä... Onneksi sain sanottua että on pakko pitää tauko, muutama kulaus vettä ja vähän aikaa hengittelyä ja sanoin melko nopeasti että voidaan jatkaa. Loppuaika menikin yllättävän helposti... Irvistelemällä. Mies kyllä jossain vaiheessa kysyi, että miten minä neulakammoinen nainen voin hymyillä kun tökitään ihoon ja selkeesti sattuu helvetisti. 

Olisiko ollut 30-45 minuuttia ja uusi tarra oli valmis. Mies otti kuvan, näytti ja olin aivan haltioissani. UPEA!!!! Ja kyllä, kuva oli kaiken sen kivun arvoinen!

_____

Nytpä alkaa tuo alaselkä olemaan aikas kipeä koneella istumisesta joten taidan vaihtaa persustani sohvalle. Hetken jos kyyläis telkkua, kohtapa olen kuitenkin ihan unta vailla.....